Kausi lähti käyntiinTiistai 29.1.2013 klo 18:39 - Terhi Näin on valtuustokausi polkaistu käyntiin. Istuin toki jo ennen vuodenvaihdetta kaikissa valtuustosopimus- ja luottamuspaikkaneuvotteluissa ja tutustuin muiden ryhmien edustajiin. Kävin myös seuraamassa viime valtuustokauden 2 viimeistä kokousta, joissa sai mukavasti käsityksen kokousten kulusta. Viime torstaina 24.1. oli ensimmäinen valtuustoinfo, jonka yhteydessä metropoliselvityshenkilöt kertoivat vaihtoehtoisista kuntaliitoskuvioista ja hallinnon järjestämisen tasoista metropolialueen 14 kunnan kesken. Vaihtoehdossa A kuntaliitokset olisivat vain vähäisiä (ehkä Karkkila Vihtiin ja joitain osakuntaliitoksia), mutta valtaa pitäisi vahva metropolihallinto eli n. 100-jäseninen vaaleilla valittu valtuusto, johon optimistisinkin arvio on, että Vihti saisi 2 valtuutettua. Vaihtoehto B:ssä yhden kunnan muodostaisivat Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti ja tämän kunnan hallinto olisi vahvaa metropolihallintoa kevyempi ns. Helsingin liitto eli Uudenmaan liiton, HSL:n ja HSY:n kuntayhtymien yhdistelmä. Vaihtoehto C:ssä ei Vihti sitten enää olekaan mukana, vaan jäljelle jäävistä metropolialueen 13 kunnasta muodostettaisiin 2 suurkuntaa. Houkutteleeko näistä vaihtoehdoista joku? Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa maanantaina 28.1. vahvistettiin lautakunta- ym. paikat. Istun sekä nuorisolautakunnassa että Karviaisen tarkastuslautakunnassa. Tämä viikko jatkuu siten, että torstaina on luottamushenkilökoulutus aiheista kuntarakenneuudistus, sote-uudistus, kuntalakiuudistus, valtionosuusuudistus... |
Avainsanat: valtuusto, lautakunta |
Terhi Mattila
Perussuomalaiset
Vihti