Ryhmäpuheenvuoro hoidollis-pedagogisesta luokasta

Maanantai 28.4.2014 klo 21:53 - Terhi

Tämäniltaisessa valtuuston kokouksessa pidin seuraavan ryhmäpuheenvuoron HOPE-luokkaan liittyen:

On erittäin tärkeää ja arvokasta, että meillä on nyt ja tulevaisuudessa hoidollis-pedagoginen luokka. Hope-luokan oppilaaksi voi päästä lapsi, jonka koulunkäynti ja oppiminen ovat merkittävästi vaarantuneet hänen psyykkisen oireilunsa vuoksi. Hope-luokan olemassaolo tukee tänään hyväksyttyä kuntastrategiaamme, jossa todetaan mm. että ”lasten ja perheiden tukeminen laadukkailla peruspalveluilla on parasta ennaltaehkäisevää lastensuojelua” ja ”kouluissa oppilailla on oikeus hyvään opetukseen ja oppimiseen turvallisessa oppimisympäristössä”.

Yhteiskunnassamme hyvinvointi polarisoituu ja se näkyy myös Vihdissä: on hienoa, että entistä suurempi joukko lapsia ja nuoria voi todella hyvin, mutta samanaikaisesti pahoinvoivien joukko on kasvanut ja ongelmat ovat yhä vaikeampia. Vallitsevassa erittäin huonossa taloustilanteessa työttömyys ja työttömyyden uhka lisääntyvät huolestuttavaa vauhtia Vihdissäkin, ja vanhempien huoli työpaikoista on omiaan lisäämään myös lasten ja nuorten turvattomuutta.

Hope-luokan toiminta on kuntouttavaa ja ennaltaehkäisevää. Vuosikustannus on Karviaisen osuus mukaan luettuna n. 143.000 euroa. Se on kuitenkin pieni panostus verrattuna tilanteeseen, jossa lapsi päätyy erikoissairaanhoidon tai lastensuojelun viimesijaisten toimien piiriin.

Hoidollis-pedagogisen luokan toiminta siis jatkukoon myös tulevina vuosina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapset, koulut

Kuvasatoa Vihdin kevätmarkkinoilta

Sunnuntai 27.4.2014 klo 15:17 - Terhi

vihtikkmarkkinat26042014-2.jpg

Aamuvarhaisella saimme "putiikin" pystyyn

vihtikkmarkkinat26042014-10.jpg

Poseeraus Jussi Halla-ahon kanssa

vihtikkmarkkinat26042014-11.jpg

Lohjalainen EU-vaaliehdokas Piritta Poikonen, Juhani Höylä ja minä

vihtikkmarkkinat26042014-16.jpg

Sain Timo Soinilta omistuskirjoituksen Peruspomo-kirjaan

vihtikkmarkkinat26042014-18.jpg

Soini molemmissa kainaloissani

vihtikkmarkkinat26042014-23.jpg

Kansanedustaja Arja Juvonen tuli iltapäivällä tervehtimään

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinat, vaalit

Vihdin Perussuomalaiset Vihdin kevätmarkkinoilla 26.4.

Perjantai 25.4.2014 klo 17:03 - Terhi

Huomenna Vihdin Perussuomalaisten teltta kirkonkylän kevätmarkkinoilla!

Vierainamme EU-vaaliehdokkaat Jussi Halla-aho n. 9.30-10 ja Piritta Poikonen n. 10-13, kansanedustaja Arja Juvonen n. 13.30-15 ja puolueen puheenjohtaja Timo Soini n. klo 11.

vihtikkmarkkinat_mainos_26042014.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinat, EU-vaalit