Puheenvuoroni valtuustossa koskien Vihti kk:n hoivaosaston lakkauttamistaTiistai 31.3.2015 klo 20:01 - Terhi Blogi on ollut valitettavan pitkään hiljaa, koska olen omistautunut opiskelemaan Vihdin Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajuutta sekä tehnyt paljon työtä eduskuntavaaliehdokkaamme Veli-Matti Laitisen hyväksi. Eilisessä valtuuston kokouksessa käsiteltiin Karviaisen v. 2015 talousarvion muuttamista ja olennaisena osana oli kirkonkylän hoivaosaston lakkauttaminen elokuun alusta. Ryhmällämme oli aiheessa ryhmäpuheenvuoro, jonka piti valtuutettu Laitinen, mutta halusin pitää myös henkilökohtaisen puheen: "Vihdin kunnanvaltuusto edellytti perusturvakuntayhtymä Karviaiselta tälle vuodelle reilun 500.000 euron säästötoimenpiteet. Suurimpana osana tätä pottia näyttää nyt olevan Vihdin kirkonkylän hoivaosaston toiminnan lakkautus ja sen asukkaiden siirtäminen elokuun alusta Attendon tehostetun asumispalvelun yksikköön Nummelaan. Olemme nyt kuulleet, että sekä vanhuspalvelulaki että STM:n ohjeet vanhuspalvelulain toimeenpanosta edellyttävät palvelujärjestelmän kehittämistä siten, että kunnan on toteutettava iäkkään henkilön pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen yksityiskotiinsa tai muuhun kodinomaiseen asuinpaikkaansa järjestettävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla ja pitkäaikaista laitoshoitoa järjestään ainoastaan lääketieteellisin perustein. Ymmärrän lain ja ohjeistuksen hyvän tarkoituksen, mutta koen niiden tarkoittavan ennemminkin tulevaa vanhusväestöä eli että kun tänään tai huomenna vanhuksen todetaan olevan kykenemätön pärjäämään itsekseen nykyisessä kodissaan, hänelle aletaan tarjota sote-palveluja sinne hänen kotiinsa tai hänet voidaan ottaa tehostetun asumispalvelun yksikköön. En siis millään jaksa uskoa, että laki ja ohjeistus tarkoitettiin välineeksi siirtää nuo tämän hetken hyvin huonokuntoiset vanhukset hoivaosastoilta tehostettuun asumispalveluun. Attendon yksikkö tulee varmasti olemaan hyvä ja mukava sellaisille asukkaille, jotka sinne yksityiskodeistaan siirtyvät. Saavathan he oman huoneen wc:llä ja suihkulla. Sen sijaan kirkonkylästä siirrettävien asukkaiden en usko arvostavan yksinäistä huonetta, saati wc:tä ja suihkua, jonne he eivät edes autettuina pääse. Vierailin kirkonkylän hoivaosastolla pari viikkoa sitten ja tapasin asukkaita omaisineen ja vasta silloin ymmärsin, kuinka huonokuntoisia asukkaat todella ovat. Sydäntä suorastaan riipaisee, kun ajattelenkin heidät yksin omiin huoneisiinsa. Jokainen meistä voi yrittää kuvitella itsensä tilaan, jossa liikkumaan ei itse enää pääse. Haluaisinko silloin oman yksinäisen huoneen vai olisiko oloni turvallisempi, kun näkisin tai kuulisin elämää ympärilläni. Saadaanko hoivaosaston lakkauttamisella sitten esitetty säästö vai ei, jää nähtäväksi. On epäselvää ja epävarmaa, onko kiinteistölle luvassa uusi käyttäjä. Attendon asumispalvelussa moni asia on hinnoiteltu erikseen ja omaisia aivan syystä huolestuttaa kustannusten kasvu. Karviaisen edustajat kertovat, että maksuista voi saada huojennuksia ja vapautuksia, mutta tällöinhän säästö pienenee kun kustannukset tulevatkin Karviaiselle. Koska asia on kuitenkin jo pitkällä eli henkilökunta on irtisanottu ja iso osa kuulemma työllistynytkin jo muualle, koen että toiminnan uudelleen organisointi vain pitkittäisi omaisten epätietoisuutta. Voidaan puhua siinä kuuluisassa löysässä hirressä olemisesta. " |
Terhi Mattila
Perussuomalaiset
Vihti