Turvapaikanhakijat, vastaanottokeskukset ja VihtiLauantai 19.9.2015 klo 9:01 - Terhi Luoteis-Uusimaa-lehti päivitti Facebookiin maanantaina elokuun 24. päivänä seuraavasti: "Hopeaniemeen suunnitteilla pakolaisten vastaanottokeskus. Lue lisää huomisesta Lutarista!" Hopeaniemen kiinteistö sijaitsee oman kotikyläni alueella, joten asia oli tulossa hyvin lähelle. Yritin välittömästi tavoittaa kunnan hallintojohtajaa, jota en kuitenkaan saanut kiinni. Sen sijaan hallintosihteeri vastasi ja myönsi kuulleensa jo edellisviikolla jonkun ottaneen kuntaan yhteyttä asian tiimoilta. Ihmettelin kovasti, ettei kunnanvaltuutetuille ole tiedotettu asiasta lainkaan. Hän lupasi että talous- ja strategiajohtaja (nyk. kunnanjohtajan viransijainen) ottaa minuun yhteyttä. Ei mennytkään kuin tunnin verran, kun kaikille valtuutetuille tuli sähköposti, jossa kerrottiin, että Hopeaniemeen kaavaillaan turvapaikanhakijoiden väliaikaista 2-3 kk:n mittaista hätämajoituskeskusta. (Hätämajoituskeskushan on varsinaisen vastaanottokeskuksen alaisuudessa toimiva lyhytaikainen hätäratkaisu.) Lisätietoa luvattiin, kunhan sitä olisi olemassa. Kun päiviä kului eikä lisätietoa tullut, soitin torstaina 27.8. Maahanmuuttovirastoon vastaanottotoiminnasta vastaavalle johtajalle Jorma Kuuluvaiselle ja kyselin asioita suoraan häneltä. Hän tiesi kertoa, että prosessi Vihdin kanssa etenee, mutta enää ei puhuta lyhytaikaisesta hätämajoituksesta vaan pidempiaikaisesta vastaanottotoiminnasta. Viitaten tilastoihin, jotka kertovat, että tp-hakijoista n. 80% on muslimimiehiä, kysyin keitä todennäköisimmin Hopeaniemeen olisi tulossa. Vastaus oli että hyvin todennäköisesti juuri noita miehiä, sillä ylipäätään perheitä tulee Suomeen vain vähän ja ne pyritään sijoittamaan perhekoteihin. Kun tieto Hopeaniemi-casesta levisi, syntyi FB:iin Vastustamme vastaanottokeskusta -ryhmä, jossa useampikin kuntalainen ehdotti mielenilmaisun järjestämistä seuraavan maanantain kunnanhallituksen kokouksen alle. Kunnanhallituksen oli määrä kertoa Vihdin kunnan kanta vastaanottokeskuksesta Hopeaniemeen. Samaan aikaan Oinasjoella kyläyhdistys keräsi vastustavaan adressiin nimiä ja koulun vanhempainyhdistys toivoi niin ikään, ettei vastaanottokeskusta Hopeaniemeen tulisi, sillä kyläkoulumme on siinä lähellä. FB:n eri vihtiläisryhmissä keskustelu kävi kiivaana ja osin myös erittäin epäasiallisena. Edelleen kuitenkin moni halusi, että mielenilmaus järjestetään. Kun järjestäjää ei ilmaantunut, Ps-valtuutettu Laitinen teki lopulta sen vaadittavan ilmoituksen poliisille ja lupasi kuntalaisille olla tapahtuman yhteyshenkilö. Minulle ja tuntemilleni ihmisille oli alusta alkaen päivänselvää, että tapahtuma pidetään rauhallisena ja asiallisena. Tieto tapahtumasta levisi naapurikuntiinkin ja lopulta osallistujia oli n. 100. Vain yksi kyseenalainen lakana tapahtumassa nähtiin ja siinä luki "Painukaa ...uun". Pitikö meidän painua Ouluun, kouluun vaiko kenties sossuun, jäi epäselväksi. Tässä Iltalehden linkki aiheesta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083120276886_uu.shtml Maanantai-iltana kunnanhallitus sitten antoi lausunnon, joka oli ympäripyöreydessään jonkinasteinen saavutus. Sen siitä juuri ja juuri ymmärsi, että kielteisesti suhtauduttiin keskuksen perustamiseen Hopeaniemeen, mutta sen lisäksi annettiin kaiketi ymmärtää, että johonkin muualle sen voisi perustaa. Eri poliittiset ryhmät antoivat kannattajilleen erilaista viestiä ja siitäkös kuntalaiset olivat ihmeissään. Joitakin päiviä myöhemmin Vihdin seurakunta kirkkoherran suulla ilmoitti olevansa valmis antamaan Riuttarannan leirikeskuksen vastaanottokeskuskäyttöön. Tätä kirjoittaessa asia on edennyt siihen pisteeseen, että 24.9. Riuttarantaan on tulossa 85 tp-hakijaa. Tässä kohden minulle riitti ja erosin kirkon jäsenyydestä. Toki olin sitä miettinyt jo useamman vuoden eli ratkaisu ei ollut mikään hetken mielijohde. Olen seuraillut Pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevien tulvaa Eurooppaan jo useamman vuoden ja ollut varsin tietoinen, että tulva ei missään tapauksessa tule hiipumaan, vaan päin vastoin kiihtymään. Mitä useampi otetaan sitä useampi yrittää tulla. Asiaan liittyy valtavasti traagisia asioita kuten ihmissalakuljetusta ja väärän tiedon levittämistä siitä, mikä Euroopassa odottaa. Olen tutustunut erilaisiin sosiaalisen median sivuihin, joilla esim. irakilaiset neuvovat toisilleen, mihin maahan kannattaa pyrkiä ja miksi, mitä rajalla tulee valehdella, missä kohti matkaa henkilöpaperit tulee hävittää jne. EU ja Schengen-alue eivät pidä sovituista säännöistä kiinni tässäkään asiassa, vaan useat maat katsovat läpi sormien ihmisvyöryä maidensa läpi. Kenties kuuluisin Suomeen päätynyt "pakolainen" on Fahad Firas, joka vallan pääsi pääministeri Sipilälle tv-lähetyksessä valehtelemaan päin naamaa. Eilen 18.9. Keskisuomalainen uutisoi irakilaisista, jotka lähtivät kirjaimellisesti kävelemään heille järjestetystä majapaikasta, koska halusivat isoon kaupunkiin. Vastaavia uutisia on kuultu Ruotsin puolelta ja useampikin eli järjestetty turvallinen paikka ei kelpaa. Henkensä hädässä paennut ihminen ei mielestäni toimi noin. Minä en pysty hyväksymään enkä tukemaan tällaista toimintaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvapaikanhakija, vastaanottokeskus |
Terhi Mattila
Perussuomalaiset
Vihti