Ryhmäpuheenvuoro varhaiskasvatusasioistaTiistai 22.3.2016 klo 20:10 - Terhi Eilisessä (21.3.) valtuuston kokouksessa pidin seuraavanlaisen ryhmäpuheenvuoron varhaiskasvatusasioista: Kävin viime viikolla ilman mitään ennakkovaroituksia tutustumassa kahden vihtiläispäiväkodin arkeen. Astuin ovesta sisään, kerroin kuka olen, mistä olen ja miksi tulin. Vaikka ajattelin olevani aika hyvin perillä päiväkotien arjesta, halusin silti omakohtaisia kokemuksia. 3-4-vuotias lapsi on vielä tosi pieni ihmisen taimi. Joku heistä on vielä vaipoissa, joku ei vielä hahmota vessahätänsä suuruutta, juuri kukaan heistä ei kaikkia talvi- ja kuravaatteita saa itse päälleen. Oli se kuulkaa iltapäivällä melkoinen operaatio saada parikymmentä lasta siirtymään sisäleikeistä wc-käyntien ja pukemisen kautta ulos. Läsnä oli tässä vaiheessa 2 aikuista, molemmilla kädet täynnä työtä ja lapsia jonossa. Tarjouduin toki auttamaan ja hetken päästä minunkin edessäni oli kurahousujono. Lapset kertoilivat ja kyselivät niitä näitä ja oli ilo huomata kuinka luottavaisesti suurin osa lapsista suhtautui uuteen vieraaseen ”tätiin”. Eräs pikkupoika jopa totesi minulle, että ”sä voisit tulla meidän ryhmään”. Vakavampiin asioihin palatakseni, olen ennenkin puhunut lasten ja nuorten pahoinvoinnista, koska minulla tuolta koulun puolelta on siitä jo varsin hyvä kokemus. Aivan viime vuosina koulutulokkailla – siis niillä jotka varhaiskasvatuksen piiristä kouluun ensimmäiselle luokalle siirtyvät – on huomattu olevan varsin isoja haasteita etenkin sosiaalisissa taidoissa. Usein tuntuu, että ihan perusturvallisuuden tunne on vielä kehittymättä. Tämän vuoden talousarviossamme varhaiskasvatuksen tulosalueen kohdalla lukee näin ”Alle kouluikäisillä vaikeat tunne-elämän pulmat ovat lisääntyneet, näiden lasten ongelmiin on haettu apua pienryhmätoiminnalla. Varhaiskasvatuksen omien resurssien lisäksi tähän toimintaan tarvitaan yhteistyötä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mikä tarkoittaa resursointia myös Karviaiselta”. No jos jo nyt alle kouluikäisten vaikeat tunne-elämän pulmat ovat lisääntyneet ja apuun tarvitaan psykiatrista sairaanhoitajaa, niin mikä mahtaisi olla suunta, jos ryhmäkokoja nyt vielä suurennettaisi. Ymmärtääkseni on edullisempaa hoitaa ja kasvattaa lapset päiväkotihenkilöstön kuin Karviaisen henkilöstön voimin. Perussuomalainen valtuustoryhmä kannattaa kunnanhallituksen esitystä, että Vihdin varhaiskasvatuksessa ryhmäkokoja ei kasvateta.
Sitten lyhyesti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta: Kasvatusvastuu on aina ensisijaisesti lapsen vanhemmalla. Siksi on mielestäni selvää, että kotona olevan vanhemman lapselle pääsääntöisesti tulee riittää osa-aikainen oikeus varhaiskasvatukseen. Ryhmämme kannattaa kunnanhallituksen esitystä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varhaiskasvatus, lapset |
Terhi Mattila
Perussuomalaiset
Vihti