POLIITTINEN KOTI JA MITÄ SILLE TAPAHTUI

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset sai kelpo tuloksen ja lähti mukaan maan hallitukseen. Pahaksi onneksi melko pian suomalaisten arkitodellisuuteen pukkasi Kreikan tukipakettia ja turvapaikanhakijatulvaa. Moni puoluettamme äänestänyt oli aivan ymmärrettävästi hiilenä ja vaati selityksiä ja toimintaa. Vaadin niitä silloisilta ministereiltämme itsekin.

Kuukaudesta toiseen pystytimme kuitenkin tuttuun tapaan toriteltan milloin mihinkin ja otimme kuraa niskaamme ja yritimme selitellä hallitustaipaleen tapahtumia parhain päin. Välillä otti päähän enemmän, välillä vähemmän, mutta aina seisoimme omiemme tukena. Lähettelin kannustusviestejä Timo Soinille useaan otteeseen.

Aikojen saatossa kritiikki toki laantui ja pääsimme aloittamaan kuntavaaleihin valmistautumisen. Samalla käynnistyi puolueen puheenjohtajakisan spekulointi. Syksyllä 2016 – siis kauan ennen kuin   Soini ilmoitti jatkoaikeistaan – oma puheenjohtajasuosikkini oli selvillä. Lähetin Jussi Halla-aholle viestin, jossa kerroin toivovani, että hän lähtee puheenjohtajakisaan. (Ja silti edelleen tsemppasin niin Soinia kuin muitakin omia toimijoitamme.)

Alkuvuosi 2017 meni kuntavaalityössä ja samalla toki mietitytti, mikä on puolueemme tulevaisuus. Valtakunnalliset gallupit näyttivät alamäkeä, mutta meillä paikallisesti tunnelma oli oikein hyvä. Teimme hartiavoimin töitä ja saimme erinomaisia ehdokkaita kuntavaaleihin. Facebookissa huomasin, että jotkut tuntemani perussuomalaiset olivat liittyneet Halla-ahon tueksi perustettuun ryhmään. Minulle ko. ryhmä näyttäytyi ihan samanlaisena kuin mikä tahansa henkilövaalia varten perustettu ryhmä. En itse siihen liittynyt, sillä halusin pitää oman pj-suosikkini omana tietonani. Minua ei myöskään kukaan yrittänyt kyseiseen ryhmään ylipuhua.

Kevään korvalla Soini sitten kertoi, ettei tavoittele jatkokautta ja hyvin pian oli selvää, että pj-kisa käydään Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä. Yllättynyt ja harmissani olin siitä, että mm. puhemies Lohela ja ministerit Lindström ja Niinistö julkisesti asettuivat Terhon tueksi. Olin aina pitänyt puoluettamme sellaisena, että täällä jokainen äänioikeutettu itse päättää - ilman ohjailua. Viimeistään tuossa vaiheessa olisin itse ryhtynyt Halla-ahon kannattajaksi, sillä en pitänyt siitä, että näkyvät toimijat julkisesti valitsivat puolensa.

Kuntavaalit käytiin ja tulos oli puolueelle tappio. Täällä paikallistasolla pärjäsimme valtakunnalliseen tulokseen nähden oikein hyvin ja säilytimme kaikki 5 valtuustopaikkaamme. Vaalien jälkeen oli aika siirtää katse Jyväskylän puoluekokoukseen. Halla-ahon ja Terhon välistä kamppailua leimasi usein toistetut vakuuttelut siitä, että Terho johtaisi joukkoja edestä ja olisi kentän käytettävissä, kun taas Halla-aho yrittäisi johtaa Brysselistä käsin. Oma kokemukseni näistä kahdesta herrasta on sellainen, että kaikkien näiden vuosien aikana en saanut Terholta yhteenkään yhteydenottooni vastausta, joten tämä ”kentän käytettävissä” -argumentti upposi minuun erittäin huonosti. Halla-aholle olin kirjoitellut aika ajoin ja hän paitsi vastaili, niin myös vieraili teltallamme pariinkin otteeseen. Viikkoa(!) ennen puoluekokousta Terho alkoi sitten kovasti tavoitella myös minua. Sain puhelua, tekstiviestiä ja sähköpostia, mutta koska ohjelmassani oli valtuuston kokousta ja hääpäivää ynnä muuta tärkeää, niin en oikein ollut tavoitettavissa. Ärsytti toden teolla tuollainen, että viime metreillä alkoivat sitten minunkin ajatukseni kiinnostaa.

Puoluekokous itsessään oli jännittävä kokemus. Olin lupautunut ja valmistautunut pitämään lauantaina kannatuspuheenvuoron Halla-aholle, mutta siitä olin ennakkoon kertonut vain muutamalle tutulle. Perinteisesti jo perjantai-iltana tunnelma on ollut erinomainen ja tuttujen tapaaminen pitkästä aikaa on tuntunut hurjan mukavalta. Tällä kertaa tunnelma oli kuitenkin aivan erilainen. En sanoisi, että se oli kireä, mutta selvästi yksi jos toinenkin yritti arvailla, mitä kaverin mielessä liikkuu. Lauantaina sitten annoin ääneni puheenjohtajavaalissa Halla-aholle, 1. varapuheenjohtajan vaalissa Jussi Niinistölle ja 2. varapuheenjohtajan vaalissa Arja Juvoselle. Halla-aho valittiin, Niinistöä ja Juvosta ei, mutta sellaista demokratia on. Aina ei kaikki asiat mene kuten itse toivoisi, mutta eteenpäin mennään ja yhdessä tehdään. Ainakin luulin niin.

Pian puoluekokouksen jälkeen alkoikin sitten tapahtua kummia. Käytiin jotkut neuvottelut, kuultiin paljon puhetta arvopohjista ja lopulta koko ministeriryhmämme sekä moni kansanedustaja ilmoitti eroavansa eduskuntaryhmästä. Uskoiko joku, että Timo Soini eroaisi Perussuomalaisten ek-ryhmästä??

Sitten niitä kummia vasta alkoikin tapahtua. Loikkarit kertoivat tv:ssä, että puoluekokouksessa tehtiin epämääräisiä (natsi)tervehdyksiä ja kaulankatkaisuliikkeitä, puolue kuulemma kaapattiin, vallanvaihto juntattiin ja masinoitiin. Erityisen isossa roolissa olivat kuulemma nämä sosiaalisen median suljetut ryhmät…

Tähän päivään asti on kuultu näitä selityksiä, että ”poliittinen koti paloi kesäkuussa”, ”puolue on muuttunut yhden asian liikkeeksi” ja ”puolue on nykyään ihmisvastainen”. Puolueen ohjelmat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Kuntien valtuustoissa ja muissa luottamustehtävissä toimivat ne samat perussuomalaiset päättäjät kuin ennenkin ja päätettävänä on jatkuvasti kaikkea muuta kuin yhtä asiaa. Perussuomalainen kenttäväki kokoaa viikosta toiseen toritelttoja eri puolille Suomea ja tekee sitä samaa työtä kuin ennen puoluekokoustakin. Erotuksena puoluekokousta edeltävään aikaan on se, että Jussi Halla-aho johtaa nyt puoluettamme erinomaisella otteella. Hän tapaa ja kuuntelee jäsenistöä ja jakaa vastuuta. Hän on läsnä myös siellä, missä suurin osa meistä: sosiaalisessa mediassa. Voin iloisena todeta, että minun poliittinen kotini on vahvistunut. Siitä kiitos perussuomalaisille ympäri maan.