Ryhmäpuheenvuoro Oinasjoen koulun lakkauttamisesta 2.3.2020Tiistai 3.3.2020 klo 13:54 - Terhi Pidin valtuustossa 2.3. alla olevan puheen liittyen Oinasjoen koulun lakkauttamiseen: Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat Oinasjoen koulun oppilaaksiottoalueella asuu tänä lukuvuonna 32 oppilasta. Kuitenkin heistä vain 16 käy Oinasjoen koulua. Puolet oppilaista on siis kuntamme muissa kouluissa, koska perheet ovat näin halunneet. Tämä on meille päättäjille vahva signaali ja sitä tulee kunnioittaa, vaikka henkilökohtaisesti minua harmittaakin niiden perheiden ja lasten puolesta, jotka olisivat halunneet sen ainoan lähipalvelun säilyttää. Vihti ei ole niittänyt mainetta asioiden hyvästä valmistelusta koulujen lakkauttamisaikeissaan eikä se tee sitä tälläkään kertaa. Paasasin jo viime vuoden puolella Oinasjoen koulun lakkautusesitykseen liittyneistä kummallisuuksista enkä kertaa niitä nyt. Tämänpäiväisen päätöksenteon tueksi on sentään yritetty tuottaa materiaalia. Liitteenä on mm. asiakirja nimeltään lapsivaikutusten arviointi, jonka ovat laatineet opetuspäällikkö ja rehtorit. Mutta kas kummaa, lapsivaikutusten arviointi onkin excel-taulukko – suurimmalta osaltaan jonkinlainen fakta-laatikko – jossa vain kerrotaan, millaisella tolalla mikäkin asia on niin Oinasjoen kuin Kuoppiksen ja Pappiksenkin kouluissa. En löydä juurikaan vaikutusarviointia. Tähän asiakirjaan on laitettu mm. kohta ”Opetussuunnitelman mukainen opetus”. Ja sen perässä kaikkien kolmen koulun sarakkeissa lukee ”Uusi opetussuunnitelma on astunut voimaan 1.8.2016”. Joo-o, niin se on tehnyt ihan kaikissa alakouluissa kaikkialla. Lisäksi siinä on kerrottu mm. näiden kolmen koulun välituntipihojen laajuudesta ja varustuksesta, mutta ei kukaan ole arvioinut, minkä koulun piha olisi lapsille toista parempi tai kuinka se pihan laajuus ja varustelu lapsiin vaikuttaa. Kaverit-kohtaan on kirjattu Oinasjoen koulun kohdalle tällainen erikoinen lause, että ”Oppilaalla ei ole kaikissa ikäluokissa ikäistään seuraa eikä välttämättä myöskään samaa sukupuolta olevaa seuraa”. Em. lause välittää Oinasjoen koulusta vahvasti negatiivista mielikuvaa. Sama asia positiivisesti ja totuudenmukaisesti kerrottuna kuuluisi tietysti niin, että Oinasjoen koulussa kaikenikäiset oppilaat sukupuoleen katsomatta leikkivät, pelaavat ja työskentelevät yhdessä ja juuri siksi heitä yläkouluun siirryttyään kehutaan toiset huomioon ottaviksi, avuliaiksi ja yhteistyötaitoisiksi. Summa summarum: Jokainen meistä ymmärtää, että nykyisillä oppilasmäärillä Oinasjoen koulu lakkautetaan. Asioiden valmistelu ja toteutus tulee kuitenkin tehdä laadukkaasti, jottei välitettäisi kuntalaisille sellaista mielikuvaa, että asioita tehdään vain koska jokin pykälä niin edellyttää – sisällöstä viis. Kiitos. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, koulut |
Terhi Mattila
Perussuomalaiset
Vihti