Ryhmäpuheenvuoro Karviaisen palvelutasosuunnitelmastaTiistai 8.12.2020 klo 7:43 - Terhi Vuoden viimeisessä valtuustossa pidin ryhmäpuheenvuoromme ptky Karviaisen palvelutasosuunnitelmasta vuosille 2021-2024: Karviaisen toimintaa haastaa tulevina vuosina erityisesti väestömme ikärakenteen voimakas muutos ja sen mukanaan tuoma muutostarve myös palveluiden tuottamiseen. Lasten ja nuorten määrän vähentyessä ja vastaavasti ikäihmisten määrän kasvaessa tarvitaan yhä vähemmän neuvola- ja kouluterveydenhoitajia ja vastaavasti yhä enemmän hoitajia ikäihmisten avuksi. Tilanne edellyttää myös taitavaa muutosjohtamista. Vaikka lasten määrä on vähentynyt jo jonkin aikaa, lastensuojelun kustannukset valitettavasti eivät ole kulkeneet samassa linjassa. Onkin hyvä, että Karviainen on ottamassa lastensuojelun sijaishuollon palvelut omaksi toiminnakseen ostopalveluiden sijaan. Näin varmasti saadaan perheille ehjempi tuki- ja palvelukokonaisuus, etenkin kun vielä perhetyönkin omaa palvelutuotantoa kehitetään. Osa palveluista voidaan tuottaa niin, ettei se välttämättä tarvitse omaa kiinteää toimipistettä, vaan palvelu tulee asiakkaan luokse. Näin on toiminut jo useamman vuoden ajan hammashuollon liikkuva pop-up-yksikkö, jonka avulla koululaisten hammastarkastukset on pääosin tehty kouluilla eikä koululaisten ole tarvinnut kesken koulupäivän lähteä – joidenkin jopa takseilla – terveysasemalle. Toivon, että näitä liikkuvia yksiköitä hyödynnetään tulevaisuudessa siten, että kun esimerkiksi jonkun kyläkoulumme oppilaille on hammastarkastusajat, niin samalle päivälle voitaisiin tarjota myös alueen muulle väestölle aikoja eli myös he voisivat liikkuvaa yksikköä hyödyntää. Digitaaliset palvelut, laitteet, videoyhteydet ynnä muut ovat toki isossa kokonaisuudessa hyvä renki, mutta sen suurempaa asemaa niille ei tule antaa. Ne eivät koskaan korvaa ihmiskontaktia ja erityisesti sille väestönosalle, joka ei ole älylaitteiden kanssa sinut, pitää varmistaa mahdollisuus asioida perinteisin menetelmin. Vaikka Karviaisen palvelutasosuunnitelma tähtää suuriinkin toiminnallisiin muutoksiin ja kustannusten hillintään, olen erittäin tyytyväinen, että palvelutaso halutaan pitää vähintään nykyisellä tasolla. Näillä sanoilla Perussuomalaisten valtuustoryhmä hyväksyy Karviaisen palvelutasosuunnitelman vuosille 21-24. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karviainen, sote, valtuusto |
Ryhmäpuheenvuoro Vihdin lausunnosta maakunta- ja sote-uudistuksiinTiistai 8.11.2016 klo 18:48 - Terhi Eilisessä (7.11.) valtuuston kokouksessa pidin seuraavan ryhmäpuheenvuoron: Ryhmämme mielestä on tärkeää, että Vihdistä lähtee maan hallitukselle kannustava viesti, että Vihti pitää sote-uudistuksen tavoitteita ja keskeisiä keinoja kannatettavina ja perusteltuina. Tavoitteenahan on turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sote-palvelut koko maassa sekä hillitä kustannusten kasvua 3 miljardilla eurolla. Sen enempää uudistuksen detaljeihin menemättä tai tulevaa valinnanvapauden toteutusmallia tietämättä totean, että uudistus on nyt kyllä saatava maaliin asti – on sitä niin pitkään leivottu. Pelkästään tällä valtuustokaudella meiltä on pyydetty sote-uudistuksesta lausuntoa jo ainakin kaksi kertaa ennen tätä. Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kunnilta on lähdössä iso osa nykyisistä velvoitteista. Kasvatus ja koulutus ovat tulevaisuudessa kuntien suurimpia vastuita, mutta oppilas- ja opiskelijahuolto on siirtymässä maakuntiin. Siksi ehkä tärkein osa Vihdin lausuntoa on kohta, jossa mainitaan: ”Kouluterveydenhuolto ja psykologi- ja kuraattoripalvelut tukevat vahvasti kunnan tehtävää terveyden edistämisessä ja ennaltaehkäisevässä työssä, ja niiden kiinteä yhteys opetuksen järjestämiseen pitää turvata.” Uudistuksissa on monia muitakin haasteen ja huolenkin paikkoja, kuten päätöksenteon osittainen siirtyminen kauemmaksi kuntalaisista, maakuntien palvelulaitokset ja tyhjilleen jäävien sote-kiinteistöjen kustannusvastuut. Vihdin lausunnossa on näistä ihan oikeutetusti annettu rakentavaa kritiikkiäkin. Ryhmämme on valmis hyväksymään kunnanhallituksen esityksen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote |
Ryhmäpuheenvuoro Vihdin lausunnosta sote-asiaanMaanantai 17.3.2014 - Terhi Pidin tänään valtuuston kokouksessa ryhmäpuheenvuoromme aiheesta Vihdin kunnan lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista / lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on synnytetty varsin pitkän kaavan mukaan ja tämä nyt lausuttavana ollut esitys epäiltiin useiden asiantuntijoiden taholta perustuslain vastaiseksi heti alussa. Siksi kovasti ihmettelin tätä marssijärjestystä, jossa ensin esitys laitetaan kuntiin lausuttavaksi ja vasta myöhemmin ehkä selviää, onko kyseessä perustuslain vastainen esitys. Mielestäni loogisempaa olisi ollut selvittää laillisuuskuviot ensin. Ehkä vieläkin erikoisempaa on se, että viime viikolla kun lausuntojen viimeinen jättöpäivä läheni, alkoi uusia sote-ehdotelmia tulla ovista ja ikkunoista ja vihdoin jo pääministerikin arveli, että tämä nyt lausuttavana ollut versio on perustuslain vastainen. Melko paljon työtunteja tämän asian parissa ovat käyttäneet paitsi sote-työryhmien jäsenet myös kuntien viranhaltijat ja luottamushenkilöt - ja nyt homma uhkaa tyssätä. Ei tästä koko prosessista järin tehokasta eikä taloudellista kuvaa päässyt muodostumaan, mutta epäilemättä tällä on kyllä ollut työllistävä vaikutus. Vihdin kunta tuo lausunnossaan aivan oikein esille sen huolen, että toimivallan ja budjettivallan siirto valtuustoilta edustajainkokouksille olisi kyseenalaista. On hyvä että lausunnossa todetaan sekin, että sote-alueiden ja perustason alueiden yleiset edellytykset eivät ole Vihdin kannalta riittävän selkeitä, koska Vihti on osa sekä Uudenmaan kuntia että metropolialuetta, jolle on suunnitteilla aivan omanlaisensa järjestely. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen tarpeesta ei liene valtakunnassa erimielisyyttä ja nyt jäämmekin odottamaan seuraavaa versiota lausuntokierrokselle. Perussuomalainen valtuustoryhmä hyväksyy kunnanhallituksen esityksen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote |
Keskustelutilaisuus Finlandia-talolla 17.4.Perjantai 19.4.2013 klo 19:12 - Terhi Valtiovarainministeriö oli kutsunut metropolialueen 14 kunnan valtuustot Finlandia-talolle keskustelemaan alueen kunta- ja palvelurakenneratkaisusta. Vihdin ps-valtuustoryhmästä pääsi ilahduttavasti 4/5 paikalle. Ministerit Krista Kiuru, Henna Virkkunen ja Maria Guzenina-Richardson pitivät kukin ensin n. vartin mittaiset esitykset ja sen jälkeen oli aika kysymysten, kommenttien ja keskustelun. Ministerien puheenvuoroissa ei tullut ilmi mitään sellaista, mitä ei olisi aiemmin kuultu. Puhuivat vahvoista peruskunnista, leveistä hartioista, kantokyvystä ym mukavista kielikuvista. "Minä luulen, että..", "Minusta tuntuu, että..", "Minä uskon, että.." Kyllä minäkin luulen ja uskon kaikenlaista, mutta nyt puhutaan niin isoista muutoksista, että vähitellen haluaisin kuulla jotain konkretiaa ja nähdä jonkinlaisia laskelmia siitä, miten nämä muutosehdotukset tulevat kuntalaisia hyödyttämään. Metropolialueen kuntarakennevaihtoehtojen perusteluina on otettu huomioon erityisesti kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen, yhdyskuntarakenteen eheyttämistarve, asumisen toimivuus, maahanmuuton hallinta ja siten työvoiman varmistaminen sekä segregaation estäminen. Näitä perusteluja ministeritkin puheissaan esiin toivat ja korostivat sitä, että meillä tulee olemaan työvoimapula ja tarvitsemme siksi maahanmuuttoa. Mielestäni on hyvin erikoista, ettei alueen olemassa olevan nuorison tulevaisuutta (koulutusta ja työnsaantia) ole listattu tärkeäksi perusteluksi. Vähitellen etenemme nyt kohti pakollisia liitosSELVITYKSIÄ. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metropoli, sote |
Terhi Mattila
Perussuomalaiset
Vihti