POLIITTINEN KOTI JA MITÄ SILLE TAPAHTUI

Sunnuntai 22.10.2017 klo 16:36 - Terhi

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset sai kelpo tuloksen ja lähti mukaan maan hallitukseen. Pahaksi onneksi melko pian suomalaisten arkitodellisuuteen pukkasi Kreikan tukipakettia ja turvapaikanhakijatulvaa. Moni puoluettamme äänestänyt oli aivan ymmärrettävästi hiilenä ja vaati selityksiä ja toimintaa. Vaadin niitä silloisilta ministereiltämme itsekin.

Kuukaudesta toiseen pystytimme kuitenkin tuttuun tapaan toriteltan milloin mihinkin ja otimme kuraa niskaamme ja yritimme selitellä hallitustaipaleen tapahtumia parhain päin. Välillä otti päähän enemmän, välillä vähemmän, mutta aina seisoimme omiemme tukena. Lähettelin kannustusviestejä Timo Soinille useaan otteeseen.

Aikojen saatossa kritiikki toki laantui ja pääsimme aloittamaan kuntavaaleihin valmistautumisen. Samalla käynnistyi puolueen puheenjohtajakisan spekulointi. Syksyllä 2016 – siis kauan ennen kuin   Soini ilmoitti jatkoaikeistaan – oma puheenjohtajasuosikkini oli selvillä. Lähetin Jussi Halla-aholle viestin, jossa kerroin toivovani, että hän lähtee puheenjohtajakisaan. (Ja silti edelleen tsemppasin niin Soinia kuin muitakin omia toimijoitamme.)

Alkuvuosi 2017 meni kuntavaalityössä ja samalla toki mietitytti, mikä on puolueemme tulevaisuus. Valtakunnalliset gallupit näyttivät alamäkeä, mutta meillä paikallisesti tunnelma oli oikein hyvä. Teimme hartiavoimin töitä ja saimme erinomaisia ehdokkaita kuntavaaleihin. Facebookissa huomasin, että jotkut tuntemani perussuomalaiset olivat liittyneet Halla-ahon tueksi perustettuun ryhmään. Minulle ko. ryhmä näyttäytyi ihan samanlaisena kuin mikä tahansa henkilövaalia varten perustettu ryhmä. En itse siihen liittynyt, sillä halusin pitää oman pj-suosikkini omana tietonani. Minua ei myöskään kukaan yrittänyt kyseiseen ryhmään ylipuhua.

Kevään korvalla Soini sitten kertoi, ettei tavoittele jatkokautta ja hyvin pian oli selvää, että pj-kisa käydään Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä. Yllättynyt ja harmissani olin siitä, että mm. puhemies Lohela ja ministerit Lindström ja Niinistö julkisesti asettuivat Terhon tueksi. Olin aina pitänyt puoluettamme sellaisena, että täällä jokainen äänioikeutettu itse päättää - ilman ohjailua. Viimeistään tuossa vaiheessa olisin itse ryhtynyt Halla-ahon kannattajaksi, sillä en pitänyt siitä, että näkyvät toimijat julkisesti valitsivat puolensa.

Kuntavaalit käytiin ja tulos oli puolueelle tappio. Täällä paikallistasolla pärjäsimme valtakunnalliseen tulokseen nähden oikein hyvin ja säilytimme kaikki 5 valtuustopaikkaamme. Vaalien jälkeen oli aika siirtää katse Jyväskylän puoluekokoukseen. Halla-ahon ja Terhon välistä kamppailua leimasi usein toistetut vakuuttelut siitä, että Terho johtaisi joukkoja edestä ja olisi kentän käytettävissä, kun taas Halla-aho yrittäisi johtaa Brysselistä käsin. Oma kokemukseni näistä kahdesta herrasta on sellainen, että kaikkien näiden vuosien aikana en saanut Terholta yhteenkään yhteydenottooni vastausta, joten tämä ”kentän käytettävissä” -argumentti upposi minuun erittäin huonosti. Halla-aholle olin kirjoitellut aika ajoin ja hän paitsi vastaili, niin myös vieraili teltallamme pariinkin otteeseen. Viikkoa(!) ennen puoluekokousta Terho alkoi sitten kovasti tavoitella myös minua. Sain puhelua, tekstiviestiä ja sähköpostia, mutta koska ohjelmassani oli valtuuston kokousta ja hääpäivää ynnä muuta tärkeää, niin en oikein ollut tavoitettavissa. Ärsytti toden teolla tuollainen, että viime metreillä alkoivat sitten minunkin ajatukseni kiinnostaa.

Puoluekokous itsessään oli jännittävä kokemus. Olin lupautunut ja valmistautunut pitämään lauantaina kannatuspuheenvuoron Halla-aholle, mutta siitä olin ennakkoon kertonut vain muutamalle tutulle. Perinteisesti jo perjantai-iltana tunnelma on ollut erinomainen ja tuttujen tapaaminen pitkästä aikaa on tuntunut hurjan mukavalta. Tällä kertaa tunnelma oli kuitenkin aivan erilainen. En sanoisi, että se oli kireä, mutta selvästi yksi jos toinenkin yritti arvailla, mitä kaverin mielessä liikkuu. Lauantaina sitten annoin ääneni puheenjohtajavaalissa Halla-aholle, 1. varapuheenjohtajan vaalissa Jussi Niinistölle ja 2. varapuheenjohtajan vaalissa Arja Juvoselle. Halla-aho valittiin, Niinistöä ja Juvosta ei, mutta sellaista demokratia on. Aina ei kaikki asiat mene kuten itse toivoisi, mutta eteenpäin mennään ja yhdessä tehdään. Ainakin luulin niin.

Pian puoluekokouksen jälkeen alkoikin sitten tapahtua kummia. Käytiin jotkut neuvottelut, kuultiin paljon puhetta arvopohjista ja lopulta koko ministeriryhmämme sekä moni kansanedustaja ilmoitti eroavansa eduskuntaryhmästä. Uskoiko joku, että Timo Soini eroaisi Perussuomalaisten ek-ryhmästä??

Sitten niitä kummia vasta alkoikin tapahtua. Loikkarit kertoivat tv:ssä, että puoluekokouksessa tehtiin epämääräisiä (natsi)tervehdyksiä ja kaulankatkaisuliikkeitä, puolue kuulemma kaapattiin, vallanvaihto juntattiin ja masinoitiin. Erityisen isossa roolissa olivat kuulemma nämä sosiaalisen median suljetut ryhmät…

Tähän päivään asti on kuultu näitä selityksiä, että ”poliittinen koti paloi kesäkuussa”, ”puolue on muuttunut yhden asian liikkeeksi” ja ”puolue on nykyään ihmisvastainen”. Puolueen ohjelmat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Kuntien valtuustoissa ja muissa luottamustehtävissä toimivat ne samat perussuomalaiset päättäjät kuin ennenkin ja päätettävänä on jatkuvasti kaikkea muuta kuin yhtä asiaa. Perussuomalainen kenttäväki kokoaa viikosta toiseen toritelttoja eri puolille Suomea ja tekee sitä samaa työtä kuin ennen puoluekokoustakin. Erotuksena puoluekokousta edeltävään aikaan on se, että Jussi Halla-aho johtaa nyt puoluettamme erinomaisella otteella. Hän tapaa ja kuuntelee jäsenistöä ja jakaa vastuuta. Hän on läsnä myös siellä, missä suurin osa meistä: sosiaalisessa mediassa. Voin iloisena todeta, että minun poliittinen kotini on vahvistunut. Siitä kiitos perussuomalaisille ympäri maan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puoluekokous, kuntavaalit, loikkarit

Kiitos!

Tiistai 11.4.2017 klo 18:57 - Terhi

Kiitosilmoitus_someen_2017.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit

Kuntavaalisivuni

Lauantai 11.2.2017 klo 12:28 - Terhi

Olen ehdolla kuntavaaleissa. Puolueemme tarjoaa erinomaisen vaalityökalun ehdokkailleen. Minun vaalisivuni löytyy täältä: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokas/terhi-mattila

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalit, kuntavaalit

Ehdolla kuntavaaleissa

Sunnuntai 14.8.2016 klo 8:07 - Terhi

Vihdin Perussuomalaiset ry:n hallitus on kokouksessaa 9.8.2016 nimennyt minut ehdokkaaksi kevään 2017 kuntavaaleihin.

Muut nimetyt ehdokkaamme ovat Juhani Höylä, Veli-Matti Laitinen, Anita Lehikoinen, Annina Mäkiö, Pasi Salonen, Kristian Wikström ja Jarno Örnberg.

Olemme mukana Vihdin Wuosisatamarkkinoilla la 20.8. Tervetuloa tapaamaan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalit

Tunnelmia torilta

Sunnuntai 12.4.2015 klo 14:38 - Terhi

Vaalit lähestyvät ja se näkyy siten, että enää ei Perussuomalaisten tarvitse olla torilla yksin – nyt siellä ovat kaikki muutkin. Aurinkoisessa kevätsäässä Nummelan tori suorastaan kuhisi ihmisiä. Vaaliteltoilla tarjottiin makkaraa, lettuja, kahvia ja pullaa. Lapset ja lapsenmieliset saivat ilmapalloja ja aikuisille jaettiin vaaliesitteitä ja lehtiä. Olen pannut merkille, että ihmiset ottavat mieluummin lehdet ja esitteet kassissa kuin sellaisenaan kädessä kannettaviksi. Eilenkin jaoimme kymmeniä lehtikasseja ja niitä jopa tultiin teltaltamme ihan pyytämään.

Keskustelut olivat jälleen antoisia ja mielenkiintoisia. Mieleenpainuvinta oli kun ulkomaalainen mies tuli englanniksi kysymään vaaliteemoistamme. Arkipäivän tilanteista olen aina selvinnyt englannilla vallan mainiosti, mutta politiikan kuvioita en ole koskaan ennen englanniksi joutunut selventämään. Olihan se melkoista hakemista, mutta kaiketi asiat tulivat selviksi ja mies kiitteli poistuessaan. Keskustelin myös venäläisnaisen kanssa ja hän harmitteli kovasti sitä, ettei saa vielä näissä vaaleissa äänestää, koska on asunut Suomessa liian vähän aikaa. Hänellä oli vaunuissa aivan ihana puolivuotias poika joka palkitsi minut leveällä hymyllä, kun kiinnitin vaunujen työntöaisaan sinisen ilmapallon.

Teltallamme vierailivat myös puolueen puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Timon läsnäolo vetää aina väkeä, kuten kuvista voitte todeta.

p4112024.jpg

potretti_11042015.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalit

Kuvasatoa Vihdin kevätmarkkinoilta

Sunnuntai 27.4.2014 klo 15:17 - Terhi

vihtikkmarkkinat26042014-2.jpg

Aamuvarhaisella saimme "putiikin" pystyyn

vihtikkmarkkinat26042014-10.jpg

Poseeraus Jussi Halla-ahon kanssa

vihtikkmarkkinat26042014-11.jpg

Lohjalainen EU-vaaliehdokas Piritta Poikonen, Juhani Höylä ja minä

vihtikkmarkkinat26042014-16.jpg

Sain Timo Soinilta omistuskirjoituksen Peruspomo-kirjaan

vihtikkmarkkinat26042014-18.jpg

Soini molemmissa kainaloissani

vihtikkmarkkinat26042014-23.jpg

Kansanedustaja Arja Juvonen tuli iltapäivällä tervehtimään

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinat, vaalit

Vihdin Perussuomalaiset Vihdin kevätmarkkinoilla 26.4.

Perjantai 25.4.2014 klo 17:03 - Terhi

Huomenna Vihdin Perussuomalaisten teltta kirkonkylän kevätmarkkinoilla!

Vierainamme EU-vaaliehdokkaat Jussi Halla-aho n. 9.30-10 ja Piritta Poikonen n. 10-13, kansanedustaja Arja Juvonen n. 13.30-15 ja puolueen puheenjohtaja Timo Soini n. klo 11.

vihtikkmarkkinat_mainos_26042014.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinat, EU-vaalit