Ryhmäpuheeni hyvinvointikertomuksesta

Torstai 28.10.2021 klo 9:16 - Terhi

Kotisivukone-osoite takkuili pitkin syksyä enkä päässyt lisäämään tänne sisältöä, mutta nyt toimii taas.

Pidin syyskuun valtuustossa seuraavan ryhmäpuheenvuoron hyvinvointikertomuksesta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat,

Meillä on nyt hyväksyttävänä hyvinvointikertomus ja -suunnitelma tälle alkaneelle valtuustokaudelle.

Kuntalaki määrittelee kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen yhdeksi keskeisimmistä kunnan tehtävistä, ja hyvinvoinnin edistämisen tulisikin löytyä myös kuntastrategiasta. Lisäksi hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkastellaan ja tarkennetaan talousarvion laadinnan yhteydessä. Hyvinvointisuunnitelma, strategia ja talousarvio linkittyvät siis vahvasti toisiinsa, mutta me käsittelemme ne omina kokonaisuuksinaan ja eri aikoina, mistä toivottavasti EI seuraa se, että tämänkin suunnitelman hyvät ja kannatettavat asiat törmäävät talouden realiteettien seinään..

Tämä käsissämme oleva hyvinvointisuunnitelma on monilta osin karua kertomaa. Etenkin lasten ja nuorten pahoinvointi ja tuen tarpeet korostuvat. Samoin korostuu se, että edellä mainituilla osa-alueilla Vihdissä valitettavasti menee selkeästi heikommin kuin verrokkikunnissa. Tähän kun lisätään vielä se, että koronapandemian seurauksia emme kaikilta osin pysty vielä arvioimaan, niin selvää on vain se, että tukea ja apua tullaan tarvitsemaan valtavasti. Suunnitelmaan onkin kirjattu, että panostetaan lasten ja nuorten oikea-aikaiseen tukemiseen, tuetaan vanhemmuutta, satsataan toimiviin palveluihin jne jne. Erittäin hyviä ja tarpeellisia asioita, joita varmasti kaikki kannatamme.

Mutta. Ja sitten tulee se mutta… Lasten ja nuorten osalta kuntien velvoitteet ovat viime aikoina taas lisääntyneet mm. oppivelvollisuuden pidentymisen ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden myötä. Perhevapaauudistus toteutuessaan tuonee velvoitteita lisää. Mainitsen nämä siksi, että kun tämä hyvinvointisuunnitelma linkittyy myös talousarvioon, niin aidosti kyllä huolettaa, kuinka tämän kaiken järjestämisestä selvitään. Valtiovaltahan lupaa korvata sitä ja tätä, mutta korvausten riittävyydestä ollaan montaa mieltä eikä se valtion kassakaan järin hyvältä näytä.

Vaikka koronatoimet ovat heikentäneet myös työikäisten ja ikäihmisten hyvinvointia, heidän osaltaan saamme varmasti hyvinvointia tuettua kevyemmillä toimenpiteillä, kuten esimerkiksi suunnitelmassa mainituilla vapaa-ajanviettomahdollisuuksista tiedottamisella, esteettömyydellä ja järjestöyhteistyöllä.

Näiden pohdintojen myötä perussuomalaisten valtuustoryhmä toki hyväksyy hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2021-2025.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto

Valtuustoaloite ratsastus-/hevosreiteistä

Tiistai 1.6.2021 klo 22:49 - Terhi

Tein tänään valtuustossa alla olevan aloitteen, jonka ilokseni allekirjoitti 14 muutakin valtuutettua:

VALTUUSTOALOITE RATSASTUS-/HEVOSREITISTÖJEN EDISTÄMISESTÄ 

Vihdissä käynnistettiin keväällä 2018 silloisen yrityskehittäjän vetämänä ratsastusreitistöjen kartoittaminen ja edistäminen. Hevosalan yrittäjiä ja harrastajia kokoontui tuolloin kunnanvirastolle runsaasti. Tuon tapaamisen piti olla startti, jolle olisi jatkoa luvassa pian. Melko nopeasti tuli kuitenkin viesti, että seuraava tapaaminen siirtyi syksyyn. Sen jälkeen ei asiasta enää kuulunutkaan.

Viime vuoden lopulla tiedustelin kunnasta, mitä ratsastusreitistöasialle kuuluu ja sain vastaukseksi, ettei sille ole pystytty osoittamaan resursseja. Eli ei kuulu mitään eikä ole edennyt ilmeisesti mihinkään.

Moni vihtiläinen saa elantonsa hevosista joko suoraan tai välillisesti. Vihtiä ei suotta kutsuta hevospitäjäksi, sillä täällä on lukuisia ratsastustalleja, hevosten täysihoitoa tarjoavia talleja sekä yksityisiä talleja. Elinkeinon lisäksi hevonen on monille erinomainen ja rentouttava harrastuskaveri ja sitä käytetään myös terapiassa ja kuntoutuksessa apuna. Korona-aika sai ihmiset hakeutumaan ulkoharrastusten pariin ja se näkyy ratsastusharrastuksenkin suosion kasvussa.

Kyselin muutamalta vihtiläiseltä tallin omistajalta, mistä heidän asiakkaansa tulevat. Vastaus hieman yllätti, sillä he kertoivat suurimman osan asiakkaista tulevan pääkaupunkiseudulta. Se on toki siinä mielessä ymmärrettävää, että pk-seudun yhdyskuntarakenteen tiivistyessä hevosille on siellä yhä vähemmän tilaa.

Hevonen – vaikka olisi kuinka hyvin koulutettu ja kokenut – on kuitenkin pakeneva saaliseläin eli se saattaa pelästyä vaikkapa kulman takaa tulevaa pyöräilijää, kovaäänisestä moottoriajoneuvosta puhumattakaan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että hevosen kanssa pääsee kulkemaan luonnossa turvallisia reittejä pitkin.

Edellä mainitun perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vihdin kunta tunnustaa hevosalan merkityksen kunnan vetovoimatekijänä ja jatkaa ratsastus-/hevosreitistöjen edistämistä ja kehittämistä. Yhteistyötä kannattaa tehdä Leader Ykkösakselin kanssa, sillä heillä on tietoa vastaavanlaisista hankkeista ja niihin liittyvistä rahoitusmahdollisuuksista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aloite, valtuusto, hevoset

Ryhmäpuheenvuoro opetuksen lisämäärärahasta

Tiistai 30.3.2021 klo 9:18 - Terhi

Eilisessä valtuuston kokouksessa pidin seuraavanlaisen puheen opetuksen tulosalueen 200.000 euron lisämäärärahasta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kokousta seuraava yleisö,

Tämä valtuuston kokouksen pykälä lienee ensimmäinen, joka hieman konkretisoi meille sitä, mistä oppivelvollisuuden pidentämisessä ja toisen asteen maksuttomuudessa on kyse.

Olemme nyt myöntämässä lukiokoulutuksen syyslukukautta varten 200.000 euron lisämäärärahaa, joka tarvitaan lähinnä oppikirjojen ja tietoteknisten välineiden hankintaan. Valtio on luvannut kompensoida kustannuksia, mutta nähtäväksi jää, onko tähän budjetoitu riittävästi vai käykö kuten pelkään, että opetuksen tulosalueen sisällä toimintoja joudutaan järjestelemään uudella tavalla, jotta selvitään.

Oppivelvollisuuden pidentäminen olisi normaalioloissakin iso rasti, mutta nyt otamme tuon uudistuksen vastaan aivan ennennäkemättömissä olosuhteissa, kun koronapandemian takia opetusjärjestelyt etenkin siellä lukiossa ovat olleet aivan poikkeukselliset jo kuukausia eikä loppua niille näy. Etäopiskelu on kuukausia jatkuttuaan ollut monille nuorille todella raskasta eikä etäopetus opettajien suurista ponnisteluista huolimatta vastaa lähiopetusta. On syntynyt oppimisvajetta, väsymystä, motivaation ja mielenterveyden horjumista, ja myös niiden korjaamiseen joudumme panostamaan.

Nähtäväksi jää, millaisia esityksiä opetuksen tulosalueelta eteemme tulee, kunhan vuosi syyspuolelle kääntyy.

Näillä sanoilla ryhmämme hyväksyy kunnanhallituksen esityksen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, koulut, opetus

Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Meritiellä

Tiistai 8.12.2020 klo 7:47 - Terhi

Valtuuston kokouksessa 7.12. esitin ryhmämme valtuustoaloitteen liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nummelan Meritiellä:

Nummelan Meritielle on vuosien saatossa rakennettu lisäkaistoja helpottamaan ruuhkia ja sujuvoittamaan liikennettä. Kuitenkin tultaessa Meritietä pitkin kohti kiertoliittymää, jolta pääsee kääntymään Vihdintielle, oikeanpuoleista kaistaa usein käytetään kiihdytys-/ohituskaistana ja Vihdintiellä tullaan sitten kiireellä vasenta kaistaa ajavan eteen. Tuo ohitustavoite näyttää valitettavasti aikaansaavan sen, että Meritiellä ennen kiertoliittymää olevasta suojatiestä vähät välitetään ja siinä suojatien edessä joutuu monesti todistamaan tilannetta, jossa vasemman kaistan autoilija on pysähtyneenä, jolloin tietysti oikeankin kaistan autoilijan pitäisi pysähtyä, mutta näin ei valitettavasti aina tapahdu ja vaaratilanne on valmis. Samasta syystä myös välittömästi kiertoliittymän jälkeen Vihdintiellä olevalla suojatiellä ollaan vaarassa. Täten katsomme, että liikennettä on tarpeen kyseisessä kohdassa turvallisuussyistä rauhoittaa hidastekorotuksella.

Me allekirjoittaneet kunnanvaltuutetut esitämme, että Vihdin kunta ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin liikenneturvallisuuden parantamiseksi rakentamalla hidastekorotuksen ko. tielle. 

Vihdissä 7.12.2020

Perussuomalaisten valtuustoryhmä:

Terhi Mattila

Pasi Salonen

Vesa Honkavaara

Jarno Örnberg

Veli-Matti Laitinen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aloite, valtuusto, liikenneturvallisuus

Ryhmäpuheenvuoro Karviaisen palvelutasosuunnitelmasta

Tiistai 8.12.2020 klo 7:43 - Terhi

Vuoden viimeisessä valtuustossa pidin ryhmäpuheenvuoromme ptky Karviaisen palvelutasosuunnitelmasta vuosille 2021-2024:

Karviaisen toimintaa haastaa tulevina vuosina erityisesti väestömme ikärakenteen voimakas muutos ja sen mukanaan tuoma muutostarve myös palveluiden tuottamiseen. Lasten ja nuorten määrän vähentyessä ja vastaavasti ikäihmisten määrän kasvaessa tarvitaan yhä vähemmän neuvola- ja kouluterveydenhoitajia ja vastaavasti yhä enemmän hoitajia ikäihmisten avuksi. Tilanne edellyttää myös taitavaa muutosjohtamista.

Vaikka lasten määrä on vähentynyt jo jonkin aikaa, lastensuojelun kustannukset valitettavasti eivät ole kulkeneet samassa linjassa. Onkin hyvä, että Karviainen on ottamassa lastensuojelun sijaishuollon palvelut omaksi toiminnakseen ostopalveluiden sijaan. Näin varmasti saadaan perheille ehjempi tuki- ja palvelukokonaisuus, etenkin kun vielä perhetyönkin omaa palvelutuotantoa kehitetään.

Osa palveluista voidaan tuottaa niin, ettei se välttämättä tarvitse omaa kiinteää toimipistettä, vaan palvelu tulee asiakkaan luokse. Näin on toiminut jo useamman vuoden ajan hammashuollon liikkuva pop-up-yksikkö, jonka avulla koululaisten hammastarkastukset on pääosin tehty kouluilla eikä koululaisten ole tarvinnut kesken koulupäivän lähteä – joidenkin jopa takseilla – terveysasemalle. Toivon, että näitä liikkuvia yksiköitä hyödynnetään tulevaisuudessa siten, että kun esimerkiksi jonkun kyläkoulumme oppilaille on hammastarkastusajat, niin samalle päivälle voitaisiin tarjota myös alueen muulle väestölle aikoja eli myös he voisivat liikkuvaa yksikköä hyödyntää.

Digitaaliset palvelut, laitteet, videoyhteydet ynnä muut ovat toki isossa kokonaisuudessa hyvä renki, mutta sen suurempaa asemaa niille ei tule antaa. Ne eivät koskaan korvaa ihmiskontaktia ja erityisesti sille väestönosalle, joka ei ole älylaitteiden kanssa sinut, pitää varmistaa mahdollisuus asioida perinteisin menetelmin.

Vaikka Karviaisen palvelutasosuunnitelma tähtää suuriinkin toiminnallisiin muutoksiin ja kustannusten hillintään, olen erittäin tyytyväinen, että palvelutaso halutaan pitää vähintään nykyisellä tasolla.

Näillä sanoilla Perussuomalaisten valtuustoryhmä hyväksyy Karviaisen palvelutasosuunnitelman vuosille 21-24.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karviainen, sote, valtuusto

Puheenvuoroni talousarviosta ja veroasioista

Keskiviikko 11.11.2020 klo 11:28 - Terhi

Maanantaina 9.11. käytin valtuustossa seuraavan henkilökohtaisen puheenvuoron:

 

Ympäri Suomen kunnat ovat tänä syksynä hirmuisten haasteiden edessä etsiessään talouden tasapainotuskeinoja. Jonkin verran tietysti lohduttaa se, ettemme ole tässä suossa yksin, mutta kun normaalistikin tulevaisuuden ennustaminen on hankalaa, niin nyt koronan kourissa se on aika mahdotonta.

Jokainen meistä ymmärtää tilanteen vakavuuden ja että nyt on karsittava sieltä ja täältä ja tehtävä jopa palvelutasoon heikennyksiä, jotta pysymme pinnalla. Sanoisin, että on palattava perusarkeen – hoitamaan perustehtäviä eikä ylimääräiseen ole varaa. Esimerkiksi maahanmuuttohenkilöstöstä on voitava nipistää, jos kerran nipistetään opetuksestakin.

En kuitenkaan ole valmis lakkauttamaan kyliltä niiden viimeisiä palveluja, sillä kun ne kerran lakkautetaan, eivät ne yleensä takaisin tule. Tässä kohdin täytyy todeta, että kun luin mm. Vihtijärven koulun lakkautusesityksen yhteydessä laadittua lapsivaikutusten arviointia, niin tuli sellainen tunne, että olen lukenut sen saman arvioinnin ennenkin. Kaivoin esiin Oinasjoen koulun lakkautuksen yhteydessä tehdyn arvioinnin ja kas, nehän ovat lähes identtisiä. Kiitän viranhaltijoita siitä, että nykyään nämä arvioinnit sentään tehdään melko varhaisessa vaiheessa, mutta kritisoin kyllä sitä, että edelleen ne näköjään tehdään vain, koska on pakko tehdä. Lukiessani vertailua, joka Vihtijärven ja Haimoon koulujen välillä oli tehty, tulin kyllä suorastaan surulliseksi, kun Vihtijärven kohdalle oli varsin negatiiviseen sävyyn kirjattu, että vähäisen lapsimäärän vuoksi oppilaiden on vaikea löytää samanhenkistä kaveria ja osa oppilaista kokee jäävänsä yksin, kun ei ole samanikäistä ja samaa sukupuolta olevaa kaveria. Surulliseksi tulin, koska minulle vakuutettiin, etteivät Vihtijärven oppilaat ole tuollaisia ongelmia nostaneet esiin.  Miksi tuollainen kirjaus sitten on tehty, on mielestäni ihan pohtimisen arvoinen kysymys… Lapsivaikutusten arvioinnissa vertailtiin myös esim. koulujen kerhotarjontaa. Sen osalta on hyvä muistaa ja sen pitäisi mielestäni olla näissä vaikutusarvioinneissa kirjattuna, että kuljetusoppilaat eivät oikein pysty koulupäivän ulkopuolisiin kerhoihin osallistumaan, koska koulutaksihan ei odota. Eli vaikka siellä vastaanottavaksi ajatellussa koulussa olisi mitä tarjolla, niin se ei kuljetusoppilaita juurikaan lämmitä… Ja kun nyt kuljetuksista tuli puhe, niin olisihan sinne vaikutusarviointiin voinut laittaa maininnan myös niiden teiden kunnosta, joita pitkin Vihtijärven lapset Haimooseen olisivat tulleet kulkemaan. Olisimme sitten jokainen tykönämme voineet miettiä, onko lapsen etu kulkea kouluun omin jaloin vai päätyä kuoppaiseen kyytiin..

Verotusasiat käsiteltiinkin tuossa jo aiemmin ja muutama sana vielä niistä: Koska olemme jo saaneet polttoaineveron korotuksen, saamassa sellaisen kenties tulevaisuudessakin, saamassa kenties tietullit tai ruuhkamaksut tai millä nimellä niitä kulloinkin kutsutaan ja koska monen vihtiläisen työmatka on pitkä ja kallis jo nyt, en haluaisi olla tekemässä vihtiläisten työssäkäynnistä yhtään kannattamattomampaa. Kun emme nyt nosta veroprosentteja, olemme Kuuma-kuntien kevyimpiä kiinteistöverottajia ja sitä kannattaa mielestäni kaikissa kanavissa mainostaa – etenkin kun tällä hetkellä tuntuu olevan mielenkiintoa muuttaa kaupungeista hiukan väljemmille vesille, varmasti myös tänne Vihtiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, koulut, talous, verot

Ryhmäpuheenvuoro Oinasjoen koulun lakkauttamisesta 2.3.2020

Tiistai 3.3.2020 klo 13:54 - Terhi

Pidin valtuustossa 2.3. alla olevan puheen liittyen Oinasjoen koulun lakkauttamiseen:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat

Oinasjoen koulun oppilaaksiottoalueella asuu tänä lukuvuonna 32 oppilasta. Kuitenkin heistä vain 16 käy Oinasjoen koulua. Puolet oppilaista on siis kuntamme muissa kouluissa, koska perheet ovat näin halunneet. Tämä on meille päättäjille vahva signaali ja sitä tulee kunnioittaa, vaikka henkilökohtaisesti minua harmittaakin niiden perheiden ja lasten puolesta, jotka olisivat halunneet sen ainoan lähipalvelun säilyttää.

Vihti ei ole niittänyt mainetta asioiden hyvästä valmistelusta koulujen lakkauttamisaikeissaan eikä se tee sitä tälläkään kertaa. Paasasin jo viime vuoden puolella Oinasjoen koulun lakkautusesitykseen liittyneistä kummallisuuksista enkä kertaa niitä nyt. Tämänpäiväisen päätöksenteon tueksi on sentään yritetty tuottaa materiaalia. Liitteenä on mm. asiakirja nimeltään lapsivaikutusten arviointi, jonka ovat laatineet opetuspäällikkö ja rehtorit. Mutta kas kummaa, lapsivaikutusten arviointi onkin excel-taulukko – suurimmalta osaltaan jonkinlainen fakta-laatikko – jossa vain kerrotaan, millaisella tolalla mikäkin asia on niin Oinasjoen kuin Kuoppiksen ja Pappiksenkin kouluissa. En löydä juurikaan vaikutusarviointia. Tähän asiakirjaan on laitettu mm. kohta ”Opetussuunnitelman mukainen opetus”. Ja sen perässä kaikkien kolmen koulun sarakkeissa lukee ”Uusi opetussuunnitelma on astunut voimaan 1.8.2016”. Joo-o, niin se on tehnyt ihan kaikissa alakouluissa kaikkialla. Lisäksi siinä on kerrottu mm. näiden kolmen koulun välituntipihojen laajuudesta ja varustuksesta, mutta ei kukaan ole arvioinut, minkä koulun piha olisi lapsille toista parempi tai kuinka se pihan laajuus ja varustelu lapsiin vaikuttaa. Kaverit-kohtaan on kirjattu Oinasjoen koulun kohdalle tällainen erikoinen lause, että ”Oppilaalla ei ole kaikissa ikäluokissa ikäistään seuraa eikä välttämättä myöskään samaa sukupuolta olevaa seuraa”. Em. lause välittää Oinasjoen koulusta vahvasti negatiivista mielikuvaa. Sama asia positiivisesti ja totuudenmukaisesti kerrottuna kuuluisi tietysti niin, että Oinasjoen koulussa kaikenikäiset oppilaat sukupuoleen katsomatta leikkivät, pelaavat ja työskentelevät yhdessä ja juuri siksi heitä yläkouluun siirryttyään kehutaan toiset huomioon ottaviksi, avuliaiksi ja yhteistyötaitoisiksi.

Summa summarum: Jokainen meistä ymmärtää, että nykyisillä oppilasmäärillä Oinasjoen koulu lakkautetaan. Asioiden valmistelu ja toteutus tulee kuitenkin tehdä laadukkaasti, jottei välitettäisi kuntalaisille sellaista mielikuvaa, että asioita tehdään vain koska jokin pykälä niin edellyttää – sisällöstä viis. Kiitos.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, koulut

Puheenvuoroni talousarvion 2020 valmistelusta

Maanantai 11.11.2019 klo 21:25 - Terhi

Pidin 11.11.2019 valtuustossa henkilökohtaisen puheenvuoron liittyen talousarvion muutamiin valmistelukohtiin:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat ja muut läsnäolijat 

Haluan tässä henkilökohtaisessa puheenvuorossani lyhyesti ottaa kantaa muutamiin seikkoihin tämän talousarvion valmistelussa:

Ensinnäkin Oinasjoen koulun lakkauttamisesityksen yhteydessä on Vihta-ohjelmassa alusta asti vaikutusarviointitekstissä roikkunut maininta ”keittiön peruskorjaus voidaan jättää tekemättä vuonna 2020, kustannusarvio 190.000 euroa”. Annettiin siis ymmärtää, että koulun lakkautuksella tuommoinen menoerä jäisi laittamatta. On muuten jäätävä summa. Siis jonkinmoisen omakotitalon verran… Ilmeisesti oli tarkoitus laittaa sinne kultaiset hanat…

Olikin varsin jännittävää osallistua Oinasjoen koulun huoltajakuulemistilaisuuteen, jossa kerrottiin, että vaikka koulun toiminta jatkuisi, niin keittiöremontin voi huoletta jättää tekemättä, sillä myös astiat voidaan kuljettaa aivan kuten ruoka on kuljetettu kouluun muualta jo vuosia. Kyseessä ei siis ole valmistuskeittiö.

Tuossa mainitsemassani huoltajakuulemisessa käytiin erittäin hyvää keskustelua koulun merkityksestä kylälle ja esitettiin monia hyviä ideoita koulun kehittämisestä esim luontokoulun suuntaan tai vaikka vaihtoehdoksi oppilaille, jotka hyötyisivät rauhallisemmasta opiskeluympäristöstä. Kuulemistilaisuudesta luvattiin tehdä ja tietysti tehtiinkin myös muistio, jota en näin kunnanvaltuutettuna ole kyllä nähnyt ja sen luulisi olevan ihan oleellinen osa tätä päätöksentekoa. Wilman kautta vanhemmat oli informoitu, että kirjallisen palautteen voi jättää 6.11. mennessä. En tiedä onko jätetty, kun ei ole näkynyt. Kuulemistilaisuudessa kerrottiin, että osana lapsivaikutusten arviointia oltiin lähipäivinä järjestämässä lasten kuulemistilaisuus. Siitäkään ei ole näkynyt materiaalia. Henkilökunnan kuulemisesta en ole tietoinen, mutta toivottavasti heitäkin on kuultu. Tällaisia kuulemisia ja arviointeja ei tehdä huvin vuoksi. Niitä ei tule tehdä kiireessä eikä viime hetkellä eikä siksi, että johonkin pöytäkirjaan voidaan kirjata, että ne on tehty. Ne tulee tehdä päätöksenteon tueksi. Olemme päättämässä asiaa tässä ja nyt – ilman näitä materiaaleja.

Mikään ei tietenkään muuta sitä tosiasiaa, ettei kouluun riitä oppilaita. Mutta ei asioita näin voi silti hoitaa.

Jo alkusyksyllä Vihdin kunnan henkilöstöltä pyydettiin ideoita säästö- ja tulonhankkimiskeinoista. Arvostan suuresti sitä, että henkilöstö on osallistettu talouden tasapainottamistoimiin. Tiedän että henkilöstö on ideoitaan kertonut ja että henkilöstölle on kerrottu, että heidän ideansa annetaan kunnan päättäjille sellaisinaan talousarvion taustamateriaaliksi. Ei ole näkynyt ei.

Edellä todetun pohjalta on nyt kyllä pakko kysyä viranhaltijajohdolta, että ”miten meni noin niinku omasta mielestä?”.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, koulut

Valtuustoaloite Etsivästä eläkeläistyöstä

Maanantai 13.11.2017 klo 21:40 - Terhi

Tänään valtuuston kokouksessa ryhmämme teki seuraavan valtuustoaloitteen:

Me allekirjoittaneet kunnanvaltuutetut esitämme, että Vihdin kunta selvittää Etsivän eläkeläistyön aloittamisen mahdollisuutta.

Etsivä eläkeläistyö toimisi samaan tapaan kuin etsivä nuorisotyökin. Se nimensä mukaisesti etsisi – tai sille voisi ilmiantaa - kaikenikäisiä eläkeläisiä, jotta he eivät syrjäytyisi yhteiskunnasta. Se etsisi ratkaisuja arjen pulmiin ja auttaisi löytämään tarvittavat palvelut, vertaisryhmät ja muut vastaavat.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, aloite, eläkeläiset

Ryhmäpuheenvuoro veroprosenttiasioista 13.11.2017

Maanantai 13.11.2017 klo 21:36 - Terhi

Tänään 13.11. pidin valtuuston kokouksessa seuraavan ryhmäpuheenvuoron koskien tulovero- ja kiinteistöveroprosentteja vuodelle 2018:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut kuulijat

Perussuomalaisten valtuustoryhmä kannattaa molempien veroasiakohtien hyväksymistä kunnanhallituksen esittämässä muodossa.

Tuloveroprosenttimme 20,5 on toki pääkaupunkiseutuun verraten korkea, mutta kuten kunnanjohtajamme infotilaisuudessa muistutti, olemme saranakohdassa kun verrataan pääkaupunkiseudun ympäryskuntiin, joissa siis on useita kireämpiäkin verottajia. Kannattaa toki muistaa, että suurin osa kuntalaisista ei maksa lähellekään tuota 20,5 prosenttia, vaan vähennysten jälkeen efektiivinen veroaste on 15:den luokkaa.

Asumisen kustannukset tässä maassa ovat korkeat ja siksi on erittäin mukavaa, että voimme niitä vihtiläisten osalta hieman helpottaa. Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin lasku lisää ostovoimaa ja tuo helpotusta kaikille asujille, mutta aivan erityisen ilahtuneita olemme siitä, että maksutaakka helpottuu niillä rintamamiestalojen vanhuksilla, joilta olemme tässä vuosien varrella saaneet paljon surullista palautetta siitä, että korkea kiinteistövero ajaa heidät rakkaista kodeistaan.

Veroprosentin lasku ei liene niitä yleisimpiä uutisia ja tällä päätöksellä voimme nyt luoda myönteistä Vihti-kuvaa. Tässä meitä toivottavasti paikallismedia ansiokkaasti auttaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verot, valtuusto

Vastine Rkp:n ehdokkaalle kielikokeiluasiaan

Tiistai 21.3.2017 klo 18:13 - Terhi

Seuraava kirjoitukseni julkaistiin Vihdin Uutisissa 18.3.:

Kielikokeilusta 

Rkp:n Heidi Virtanen kirjoitti Vihdin Uutisissa (4.-5.3.2017) otsikolla Kielikokeilu – millä hinnalla? ja kertoi, että hänen mielestään on erittäin ongelmallista, että lapsille ja heidän vanhemmilleen annetaan vastuu valita ja päättää asiasta, joka voi ulottua lapsen uravalintoihin asti. Hän piti kielikokeilua perussuomalaisten ehdottamassa muodossa myös erittäin isona uhkana Vihdin imagolle. 

Allekirjoittanut on aloittanut vieraiden kielten opiskelun peruskoulun 3. luokalla nimenomaan ruotsin kielellä. Pidin sekä kielestä että opettajasta ja ruotsin arvosanani oli aina kiitettävä. Peruskoulun aikana opiskelin siis ruotsia 7 vuoden ajan, sen jälkeen lukiossa 3 vuoden ajan ja vielä sen päälle kaupallisen ruotsin. Tänään lähes 45 vuoden iässä joudun toteamaan, että koskaan ikinä milloinkaan en ole ruotsin kieltä missään tarvinnut. Ja vaikka en ole katkeruuteen taipuvainen, niin myönnän, että olen monet kerrat harmitellut ruotsin opiskeluun käyttämääni aikaa ja miettinyt, kuinka usein olisin ruotsin sijaan tarvinnut esimerkiksi espanjan taitoja. Voisin kysyä, mikä on pakkoruotsin hinta minun kohdallani.

Perussuomalainen valtuustoryhmä linjasi valtuustoaloitteessa, että kielivalikoiman laajentaminen ilman velvoittavaa toisen kotimaisen kielen opiskelua olisi varmasti Vihdille vetovoimatekijä, kun yritämme houkutella uusia asukkaita kuntaamme. Ilokseni havaitsin, että Vihdin kunta on huomioinut, että maan hallituksen yksi kärkihanke on kielten opiskelun lisääminen ja monipuolistaminen. Kunta haki tähän hankerahoitusta mm. seuraavilla perusteilla: ”Vihdin kunnan uusi kieliohjelma edistää työllistymistä, on iso markkinavaltti ja luo hyvää mainetta mahdollisille uusille kuntalaisille”.  Kielikokeilu ei mielestäni missään tapauksessa olisi minkäänlainen uhka Vihdin imagolle, päinvastoin.

Koulutuksen tulosalueella valmistellaan parhaillaan kielistrategiaa, joka tulee kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksyttäväksi vielä maaliskuun aikana. Helmikuun kokouksessa lautakunta päätti, että valtuustoaloitteessamme esitetty vaatimus alueellisen kielikokeilun valmistelusta yhdistetään kielistrategian valmisteluun. Tavoitteena on, että kielistrategiassa selvitetään alueellisen kielikokeilun aloittamisen edellytykset. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Terhi Mattila

kunnanvaltuutettu

 kuntavaaliehdokas

Perussuomalaiset

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, aloite, kielikokeilu

Valtuustoaloite monipalvelukeskuksista

Maanantai 12.12.2016 klo 21:47 - Terhi

Valtuuston kokouksessa 12.12.2016 tein seuraavan aloitteen:

VALTUUSTOALOITE MONIPALVELUKESKUSTEN PERUSTAMISESTA KYLÄKOULUJEN YHTEYTEEN

 

Viime valtuustokokouksessa, kun talousarviota käsiteltiin, useammassakin puheenvuorossa viitattiin siihen, että jatkossa meillä tulee olla rohkeutta puuttua palveluverkkoon. No, 25 vuodessa on Suomessa ”oltu rohkeita” ja perusopetuksen kouluista on lakkautettu puolet. Samaan aikaan perusopetuksen kustannukset ovat nousseet valtavasti (lähde: Itä-Suomen AVI, opetustoimen ylitarkastaja K. Lehtola). Jälkimmäinen ei toki ole suora seuraus ensimmäisestä, mutta vaikutuksensa koululakkautuksilla varmasti on.

Nyt olisi erinomainen tilaisuus tehdä rohkeita ratkaisuja. Tämä valtuustoaloitteeni koskee ihan uudenlaisia monipalvelukeskuksia. Esitän siis, että kunta rohkeasti lähtee yhdistämään erilaisia palveluja kyläkouluihin sen sijaan että vuosi toisensa jälkeen miettii niiden lakkauttamista. Nämä kyläkoulujen yhteyteen tuotavat palvelut voivat olla esim. varhaiskasvatusta, esiopetusta, iäkkäämmän väestön hyvinvointia edistäviä palveluja. Monipalvelukeskusta voi pyörittää kunta yksin tai yhteistyössä yksityisen sektorin toimijan kanssa. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, mutta rohkeutta se totisesti vaatii ajatella sen perinteisen laatikon ulkopuolelle.

Monipalvelukeskusten ideaan tutustuin tänä syksynä kahdessa loistavassa seminaarissa, joissa asiaa avattiin. Perustamalla kylään monipalvelukeskus oli saatu aikaan tehostettua ja sujuvampaa toimintaa, mutta myös henkilöstösäästöjä, sillä koko palvelukeskuksen henkilökunta voi parhaimmillaan olla yhteistä ja yhden esimiehen alaisuudessa. Näin esimerkiksi lyhyissä sairauspoissaoloissa sijaisjärjestely voidaan hoitaa yksikön sisäisesti. Myös tarvikehankinnoissa on mahdollista säästää, kun ne hankitaan yhteisiksi. Vuosien mittaan jos jonain vuonna koululaisten määrä on pienempi, voi kouluohjaajan tehtävässä toimiva lähihoitaja tehdä enemmän hoivatyötä vaikkapa ikäihmisten parissa. Monipalvelukeskuksen toiminta siis joustaa tarpeiden mukana.

Lopuksi kerrottakoon vielä, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on viime vuonna arvioinut perusopetuksen alueellista saavutettavuutta ja kirjoittaa johtopäätöksenään ja toimenpide-ehdotuksenaan seuraava: ” Valtion keskushallinnon tulee omilla toimenpiteillään tukea kuntia löytämään sellaisia ratkaisumalleja, joilla perusopetuspalvelut voidaan turvata lähipalveluna myös haja-asutusalueilla. Tästä esimerkkeinä voisivat olla kuntien rajojen ylittävän yhteistyön tukeminen opetuspalvelujen järjestämisessä, uudenlaiset etä- ja lähiopetuksen yhdistelmät sekä varsinkin haja-asutusalueen koulujen kehittäminen yhä enemmän monipalvelukeskuksiksi tulevaisuuden muuttuvassa kunnassa.”

Tehdään siis rohkeita ratkaisuja Vihdissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, kyläkoulut

Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta

Tiistai 6.9.2016 klo 20:33 - Terhi

Eilisessä (5.9.) kunnanvaltuuston kokouksessa esitin seuraavanlaisen valtuustoryhmämme aloitteen:

VALTUUSTOALOITE ALUEELLISESTA KIELIKOKEILUSTA VIHDISSÄ

 

Maamme hallitusohjelmaan on yhtenä osaamisen ja koulutuksen alueen kärkihankkeena kirjattu seuraavaa:

”Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.” 

Tuon ponnen mukaan kielivalikoimaa voitaisiin laajentaa ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua. Kieltenopiskelun valinnanvapaus synnyttäisi kuntaamme enemmän kansainvälisten kielten osaajia ja toimisi varmasti myös vetovoimatekijänä uusien asukkaiden houkuttelemisessa kuntaamme.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vihdin kunta

  1. alkaa välittömästi valmistella alueellista kielikokeilua, jossa kielivalikoimaa laajennetaan ilman velvoittavaa toisen kotimaisen kielen opiskelua,
  2. tekee kielikokeilun suunnittelua, lupahakemusta ja toimeenpanoa varten selvityksen oppilaiden vanhempien käsityksistä siitä, mitä vierasta kieltä heidän lapsensa opiskelisi siinä tapauksessa, että toisen kotimaisen kielen opiskelun velvoittavuudesta voitaisiin heidän kohdallaan luopua.
  3. selvittää lähikuntien kuten Karkkilan ja Lohjan kiinnostuksen ja mahdollisuudet osallistua seudulliseen kielikokeiluun ja käynnistää yhteistyön, mikäli nämä kunnat suhtautuvat myönteisesti.
  4. laatii kielikokeilua koskevan esityksen ja anoo OKM:ltä (Opetus- ja kulttuuriministeriö) lupaa kokeiluun, jossa esim. saksan, ranskan, espanjan tai muun valittavan kielen lukija voisi olla opiskelematta toista kotimaista kieltä, jos vanhemmat ja oppilas näin hyväksi katsovat.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, valtuustoaloite, koulut

Valtuustoaloitteeni

Tiistai 26.1.2016 klo 20:00 - Terhi

Eilisessä valtuuston kokouksessa tein seuraavanlaisen valtuustoaloitteen, jolle sain 12 muutakin allekirjoittajaa:

 

Saman perheen lapsille oikeus samaan lähikouluun oppilaaksiottoalueiden muuttumisesta huolimatta

 

Koulujen oppilaaksiottoalueiden rajat muuttuvat toisinaan, ja sen seurauksena jotkut perheet saattavat joutua sellaiseen ikävään tilanteeseen, että saman perheen kouluikäiset lapset osoitetaan eri kouluihin. Tämä ei välttämättä ole kovin lapsi- eikä asukaslähtöistä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Vihdin kunnassa perheet saavat vastaisuudessa valita kaikille lapsilleen saman lähikoulun, vaikka oppilaaksiottoalueiden rajat olisivat muuttuneet sen jälkeen, kun osa perheen lapsista on aloittanut koulunsa. Tämä valintaoikeus edellyttää, että perheen lapset käyvät koulua samanaikaisesti (esim. vanhin lapsi on 4.-luokalla ja nuorin 1.-luokalla).

Tiedämme toki, että jo nyt on mahdollista ilmoittaa lapsi johonkin muuhun kuin kunnan osoittamaan lähikouluun, mutta silloin poistuu oikeus koulukuljetukseen.  Tämän aloitteen myötä myös koulukuljetusoikeus sisältyisi edellä mainittuun lähikouluvalintaan sikäli kun kuljetuskriteerit (matkan pituus, vaarallisuus jne) muuten täyttyvät.

 

Terhi Mattila, ps.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuustoaloite, koulut, lapset

Kausi lähti käyntiin

Tiistai 29.1.2013 klo 18:39 - Terhi

Näin on valtuustokausi polkaistu käyntiin.

Istuin toki jo ennen vuodenvaihdetta kaikissa valtuustosopimus- ja luottamuspaikkaneuvotteluissa ja tutustuin muiden ryhmien edustajiin. Kävin myös seuraamassa viime valtuustokauden 2 viimeistä kokousta, joissa sai mukavasti käsityksen kokousten kulusta.

Viime torstaina 24.1. oli ensimmäinen valtuustoinfo, jonka yhteydessä metropoliselvityshenkilöt kertoivat vaihtoehtoisista kuntaliitoskuvioista ja hallinnon järjestämisen tasoista metropolialueen 14 kunnan kesken. Vaihtoehdossa A kuntaliitokset olisivat vain vähäisiä (ehkä Karkkila Vihtiin ja joitain osakuntaliitoksia), mutta valtaa pitäisi vahva metropolihallinto eli n. 100-jäseninen vaaleilla valittu valtuusto, johon optimistisinkin arvio on, että Vihti saisi 2 valtuutettua. Vaihtoehto B:ssä yhden kunnan muodostaisivat Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti ja tämän kunnan hallinto olisi vahvaa metropolihallintoa kevyempi ns. Helsingin liitto eli Uudenmaan liiton, HSL:n ja HSY:n kuntayhtymien yhdistelmä. Vaihtoehto C:ssä ei Vihti sitten enää olekaan mukana, vaan jäljelle jäävistä metropolialueen 13 kunnasta muodostettaisiin 2 suurkuntaa. Houkutteleeko näistä vaihtoehdoista joku?

Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa maanantaina 28.1. vahvistettiin lautakunta- ym. paikat. Istun sekä nuorisolautakunnassa että Karviaisen tarkastuslautakunnassa. Tämä viikko jatkuu siten, että torstaina on luottamushenkilökoulutus aiheista kuntarakenneuudistus, sote-uudistus, kuntalakiuudistus, valtionosuusuudistus...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuusto, lautakunta