Valittaminen, itsekkyys ja negatiivisuus

Lauantai 9.2.2013 - Terhi

Taidan olla itsekäs. Miten ja miksi näin päättelen – siitä tarinan lopussa.

   Tämän hetken ykkösinhokkeja ja valittamisen kohteita taitavat olla talvi ja lumi. Suomessa syntynyt ja ikänsä täällä asunut ei toki kestä talvea eikä lunta. Se pitää kertoa mm. Facebookissa vähintään joka päivä. Saatan olla tyhmä, kun en ymmärrä, miten valittaminen poistaisi lumen valittajan pihalta tai pihaan johtavalta tieltä. Sinisilmäisesti siis uskon edelleen, että ainoa keino lumen poistamiseksi ei-halutuilta paikoilta on lapioida se pois ihan itse. En minäkään aina lumitöistä tykkää, mutta pyrin löytämään siitäkin ne hyvät puolet: saan raitista ilmaa eikä minun tarvitse maksaa kuntosalijäsenyydestä, kun kuntoilu hoituu ihan omassa pihapiirissäni. Olen pannut merkille, että nämä vihaantalvea.com-ihmiset vihaavat kyllä kaikkia muitakin vuodenaikoja, sillä valitusta kuulee milloin kuumuudesta, valoisuudesta, liiasta sateesta, liian vähästä sateesta ja kaikesta näiden välillä. Siinä sivussa nämä valittajat toki sättivät meitä, jotka yritämme löytää joka vuodenajasta ja säätilasta ne hyvät ja mukavat asiat.

   Kasvoin negatiivisen ihmisen vaikutuspiirissä ja pitkään minäkin luulin, että on sopivaa ja kivaa small talkia arvostella naapureiden, työkavereiden, esimiesten ja satunnaisten vastaantulijoiden ulkonäkö, puheet, tekemiset ja tekemättä jättämiset. Onneksi järki löysi tämänkin pään ja ymmärsin, etten saavuta moisella mitään. Aloin parikymppisenä määrätietoisesti tehdä työtä itseni kanssa päästäkseni tuosta negatiivisuuden ikeestä. Lupasin itselleni, että sitoudun elinikäiseen oppimiseen. Olen valmis kouluttautumaan ja oppimaan ammatillisesti lisää, mutta ennenkaikkea oppimaan ja kasvamaan ihmisenä. Ja jos jotain olen tähän ikään oppinut, niin sen että valittaminen ei edistä mitään asiaa.

   Suurin osa meistä kuuluu johonkin yhteisöön, oli se sitten perhe, työyhteisö, harrastusporukka tai vaikka poliittinen puolue. Yhteisön toimivuuden kannalta on hyvä, että sillä on tietyt toimintaperiaatteet ja pelisäännöt, joita kaikki sen jäsenet noudattavat. Yhteistyötä peräänkuulutetaan useissa yhteyksissä ja vastuuta sen onnistumisesta kannamme me kaikki. Valitettavan usein yhteisöstä löytyy kuitenkin se itsekäs henkilö, joka ajattelee, etteivät yhteiset pelisäännöt koske häntä. Ja kun tällaisessa yhteisössä jokin ikävyys ilmenee, on se yksiselitteisesti ”niiden kaikkien muiden” syytä. Yhteisön hyvinvointia syövät paitsi nämä itsekkäät pelisääntöjä noudattamattomat, myös sellaiset henkilöt, jotka kylvävät negatiivisuutta – näkevät pelkkää huonoa ja ikävää kaikissa ja kaikkialla. Pahimmassa tapauksessa nämä henkilöt ovat yksi ja sama.

    Toinen asia jonka tähän ikään olen oppinut, on se, että hyvällä saa (useimmiten) aikaan hyvää. Työtä sain aikoinaan tehdä tämänkin ajatuksen sisäistämiseksi, mutta tulokset ovat olleet niin palkitsevia, että aion pysyä valitsemallani tiellä. Pieni hyvä teko – hymy, tervehdys, kiitos tai kehu – luo ympärilleen hyvää, jolla on taipumus levitä laajemmallekin ja mikä parasta, palata antajalleen. Ja tästä pääsemme alussa mainitsemaani itsekkyyteen. Olen pohtinut, miksi minusta on niin mukavaa auttaa muita ja kylvää noita mainitsemiani hyviä asioita ympärilleni. No siksi että toivon samanlaista kohtelua itsellenikin. Ikivanha viisaus kehottaa: kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Eikös siinä piile itsekäs oman edun tavoittelu? ;) 

PS. Olipa hyvä, että aamulla lapioin vanhat lumet tämän parhaillaan satavan alta pois – ei ole huomenna sitten ihan niin suurta urakkaa luvassa.